Päivä 2: Lähtökuopissa

Olen lapsesta asti ollut perfektionisti. Haluan, että kaikki näyttää hyvältä, suoriudun niin hyvin kuin pystyn ja teen kaiken kunnolla. Vaadin paljon myös muilta. Mistä sitten johtuu, että itseni kohdalla lipsun, luentopäiväkirjojen deadlinet venyvät ja käsi menee keksipaketille vaikka pitäisi tehdä ruokaa? Opettajat, terapeutti ja ihanat selfhelp-opukset tarjoavat ratkaisuksi alisuoriutumista. En jaksa, viitsi tai halua edes yrittää, koska luulen, etten kuitenkaan onnistu tai en ainakaan voi hoitaa asiaa täydellisesti. Eräässä artikkelissa eroteltiin kuusi eri alisuoriutujan tyyppiä, joista itseni tunnistin seuraavista:

Suojautuva alisuoriutuja voi suojata minäänsä kolahduksilta valmistautumalla huonosti. Hän ei lue tenttiin eikä harjoittele esiintymiseen. Kun koetus sitten sujuu heikosti, selitys on valmis: ”Toki olisin pärjännyt, jos vain olisin treenannut.”

Ylisuoriutuja päätyy alisuoriutujaksi mutkan kautta. Kunnianhimoinen täydellisyyden tavoittelija pyrkii ensin olemaan mainio joka saralla: koulussa, töissä, kotona, harrastuksissa ja ehkä peilinkin edessä. Hän puurtaa, kunnes uupuu eikä jaksa enää päästä parhaaseensa.

Olo on nimenomaan viimeiset muutaman vuotta ollut, etten yksinkertaisesti jaksa ponnistella enkä yrittää. "Luen sitten uusintatenttiin." "Yksi purkki Ben&Jerrysiä ei kaada painonhallintaa." ovat tuttuja ajatuksia. Tästä on parannuttava, johon sivu tarjosikin useita varteenotettavia vinkkejä. Tavoitteiden on oltava realistisia. Minusta ei tule 55-kiloista pieniluista keijukaista. Voin suorittaa tentin saamatta siitä täysiä pisteitä. Tärkeintä on terveys, oppiminen, vapaus ja rehellisyys itselle.

Tämä päivä, jonka teemana oli omien toimintatapojen ja -mallien miettiminen ja murtaminen, nukuin pommiin. Heräsin kahdeltatoista, kun tarkoitus oli nousta kymmeneltä opiskelemaan. Ateriarytmini heittää häränpyllyä, koska kello lähenee iltakuutta ja olen tänään syönyt seuraavaa:

• maustamatonta&rasvatonta jogurttia, mysliä, banaanin ja viinirypäleitä kahvin kera aamiaiseksi
• muutaman sipsin dipin kera maistiaisina iltapäivällä
• kaksi keksiä ja lasi maitoa

Nälkä on kova, hermot kireällä ja väsymys painaa. Positiivista on etten kaupassa käydessäni ostanut karkkia, vaan ruokaa.  Ja myös se, että aion aivan kohta valmistaa oikeaa ruokaa, syödä sen pöydän ääressä ja maistaa ja haistaa ruuan.

Olo on naurettavan stressaantunut. Opintojen ja uuden työn luulisi olevan tarpeeksi, mutta viikon päästä koittaa myös muutto uuteen asuntoon. Uni, liikunta ja terveellinen ruoka tulevat enemmän kuin tarpeeseen tällä viikolla, kuinka hyvin siihen pystyn, lienee vaihtelevaa, mutta koko ajan ainoastaan omissa käsissäni.